maanantai 4. huhtikuuta 2011

Burgundilainen lihahöystö

Savipata siirtyy kohta kesälomille. Onhan se taas valmistanut meille monen monet padat talven aikana. Tässä kumminkin vielä pari pataruokaa.



Ainekset
800 g naudanpaistia tai hirvenpaistia
100 g pekonia
3 sipulia
200 g tuoreita herkkusieniä
2 porkkanaa
2 valkosipulin kynttä
3 rkl vehnäjauhoja
4 dl lihalientä
3 dl punaviiniä
3 rkl tomaattipyreetä
1 laakerinlehti
1 tl timjamia
1 tl suolaa
mustapippuria
voita paistamiseen

Ota liha huoneenlämpöön tuntia ennen. Leikkaa liha kuutioiksi ja suikaloi pekoni. Puhdista herkkusienet ja halkaise isoimmat. Ruskista lihapalat useammassa erässä. Huuhtele hieman jäähtynyt pannu vedellä aina paistokertojen välillä ja ota pannun huuhdeliemi talteen. Siirrä ruskistetut lihat pataan ja sirottele pinnalle suolaa, pippuria sekä vehnäjauhoja. Ruskista pekoni pannussa. Lisää sienet ja anna niidenkin saada hiukan väriä. Ruskista kevyesti myös kuoritut ja lohkotut sipulit. Siirrä ne sekä paloitellut porkkanat pataan. Lisää tomaattipyree ja laakerinlehti. Kaada lihaliemi ja punaviini pataan. Annan padan hautua kannen alla noin 175 asteisessa uunissa, mureudesta riippuen noin 1½ tuntia. Sekoita välillä.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti