tiistai 19. huhtikuuta 2011

Lampaanfilee ja punaviinikastiketta

Otin viikonlopuksi fileen sulamaan. Oli tarkoitus ottaa lampaanfilee, mutta huomasinkin ottaneeni hirvenfileen. Jospa sitten pääsiäisenä tekisi tätä lampaanfileestä. Tässä kumminkin ohje sen alkuperäisen suunnitelman mukaan. Ohje sopii myös hirven ja naudan sisäfileelle.

YRTTINEN LAMPAANFILEE, PUNAVIINIKASTIKETTA


Hirvenfilee, punaviinikastiketta, perunamuusia ja herkkusieniä

Ainekset
noin 150g per ruokailija lampaan ulkofileetä (myös hirven/naudan sisäfilee käy hyvin)
2 isoa oksaa rosmariinia
suolaa
mustapippuria
voita paistamiseen


Kastike
1 prk demi-glace kastikepohjaa
loraus punaviiniä
(suolaa)

Lisäksi
herkkusieniä
2-3 valkosipulin kynttä
suolaa
mustapippuria myllystä
1 kg perunaa, jauhoinen lajike
50 g voita
3-4 dl maitoa, (50/50 maito ja kerma)


Ota liha huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen valmistusta. Hienonna rosmariini ja pyörittele filee kauttaaltaan rosmariinihakkeluksessa, mausta vielä suolalla ja pippurilla ja laita sivuun odottamaan.

Kuori ja paloittele perunat kattilaan. Keitä perunat runsaassa vedessä kypsiksi. Lämmitä maito ja lisää voi sekaan. Soseuta perunat, lisää joukkoon maito-voiseosta sen verran, että paksuus tuntuu sopivalta, mausta tarvittaessa suolalla. Pidä lämpimänä.

Puhdista & viipaloi sienet ja paista voissa, lisää valkosipuli. Mausta suolalla ja pippurilla. Pidä paistos lämpimänä.

Lämmitä kastikepohja kiehuvaksi ja mausta punaviinillä (ja suolalla). Voit myös käyttää valmista punaviinikastiketta purkista. Pidä kastike lämpimänä.

Paista filee 2-3 minuuttia kummaltakin puolelta. Kääri paistettu filee folioon ja anna levätä noin 5 minuuttia. Sopiva sisälämpö on noin 55 astetta.

Hyvää ruokahalua!



Itse siis käytin lampaan sijasta hirven sisäfileetä. Testasin samalla itselleni uutta pihvin kypsennystapaa, jossa pihvi kypsennetään ensin miedolla lämmöllä uunissa (100-150 asteessa), ja sen jälkeen siihen otetaan paistopinta nopeasti pannulla. Näin pihvi pysyy mehevänä ja mureana.

2 kommenttia:

  1. Mä taas olen tottunnut tekemään ton pihivinpaistojutun niinpäin, että eka pinnat pannulla ja sitten uuniin mittarin kanssa haluttuun kypsyyteen. Eikä aina jaksa edes sitä mittaria kaivaa. Ja aina ei jaksa edes sinne uuniin... :)

    VastaaPoista
  2. Niin itsekin olen tehnyt ennen. Näin tuli mielestäni mehevämpi ja mureampi.

    VastaaPoista