maanantai 2. toukokuuta 2011

Kulebjaka Suomen ensimmäisen Top Chefin tapaan

Akseli Herlevi oli torstaiaamuna maikkarilla. Olipa ihana aamun aloitus :) Akseli oli mun Top Chef-suosikki alusta lähtien.

KULEBJAKA ELI LOHIPIIRAKKA



Ainekset
2 dl keitettyä riisiä (tai ohraa)
1 sipuli
300 g lohifileetä nahattomana ja ruodot nypittynä
2-3 kananmunaa keitettynä ja viipaloituna
(0,5 dl valkoviiniä)
1 tl tuoretta timjamia hienonnettuna (jos tätä ei löydy jääkaapista tai pakastimesta, sen voi myös jättää pois)
1 nippu tilliä hienonnettuna (säästä hieman tilliä voisulan mausteeksi)
suolaa
mustapippuria myllystä
voita
kananmuna voiteluun
4 voitaikinalevyä (itse käytin Pirkka esikaulittua ja laskostettua voitaikinaa)


Hienonna sipuli ja kuullota se voissa.

Mausta lohifilee suolalla, pippurilla ja timjamilla. Ruskista kala pannulla voissa. (Valele lopuksi valkoviinillä.)

Vuoraa vuoka voitaikinalevyillä. Liitä ne yhteen kostuttamalla reunat vedellä. Itse kaulin melko runsaasti voitaikinaa, jotta sain sen niin isoksi että riitti ympärinsä.

Lado täytteet pohjan päälle, mutta jätä reunoille noin kaksi senttiä tyhjää. Laita alimmaksi riisi, sitten kala, sipuli, tilli ja munaviipaleet. Ripottele päälle suolaa ja pippuria. Venytä loput taikinalevyt kanneksi. Liitä ne pohjaan vedellä kostuttaen. Ylijäävistä taikinalevynpaloista voi taiteilla koristeita. Voitele kansi kananmunalla. Tee muutama reikä haarukalla kanteen, jotta höyryt pääsevät pois.

Paista 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia tai kunnes voitaikina on rapea ja kypsä. Anna jäähtyä hieman ja leikkaa annospaloiksi. Tarjoa tillivoisulan kera.


Tilasin itselleni Akselin kirjan äitienpäivälahjaksi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti