keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Metsästäjänleipä

Tämä on sitä aikaa kun meidän iskä viettää viikonloput hirvimetsällä. Onnistumisprosentti oli ainakin viime lauantain jälkeen hyvä. Meidän iskä ampui porukan ensimmäisen hirven. Tänään tai huomenna niitä sitten pakastellaan. Lihajämistä voi pyöräyttää vaikkapa metsästäjänleivät.



Ainekset
4 viipaletta vaaleaa leipää
4 viipaletta naudan- tai hirvenpaistia (tai jauhelihapihvejä)
voita
suolaa
mustapippuria myllystä

Sienimuhennos:
½ litraa tuoreita sieniä (kantarelli, suppilovahvero, herkkusieni tms..)
1 sipuli
1½-2 dl kuohukermaa
loraus jaloviinaa
1 dl juustoraastetta
suolaa
(maissijauhoja suurustamiseen)
persiljaa

Anna lihan olla huoneenlämmössä hyvän aikaa ennen paistoa. Leikkaa paistista viipaleita ja nuiji niitä tarvittaessa.

Paista puhdistetut sienet pannulla, lisää hienonnettu sipuli ja paista hetki. Kaada kerma sekaan. Mausta kastike lorauksella jaloviinaa. Lisää juustoraaste. Suurusta kastike maissijauhoilla tarvittaessa. Kastike saa olla melko paksua. Tarkista maku.

Laita uunin ylävastukset kuumenemaan täydelle teholle. Paista pihvit pannulla, mausta suolalla ja pippurilla. Laita  paistetut pihvit pellille leivinpaperin päälle. Lisää päälle sienikastiketta ja gratinoi uunin yläosassa noin 8 minuuttia. Kunnes kastike saa hieman väriä.

Paahda leivät leivänpaahtimessa tai pannulla. Nosta gratinoitu pihvi leivälle ja viimeistele persiljasilpulla. Tarjoa lisänä salaattia.

2 kommenttia:

  1. No onpas hyvännäköistä ja epäilemättä myös makuista!
    Minä oon tänään vääntänyt vasanmaksasta jauhemaksapihvejä....

    VastaaPoista
  2. Vähän kyllä harmittaa kun nuo sisäelimet ei uppoa. Lähes kaikki muu menee. Jospa sitä iän myötä oppisi niistäkin tykkäämään. Nyt lampaan ja hirven sisäelimet menee kyllä sivusuun :(

    VastaaPoista