torstai 24. marraskuuta 2011

Kohta on joulu!

Enää kuukausi jouluun! Ensimmäiset joulutortut ja piparit on leivottu ja syöty jo marraskuun alussa. Niin ihanaa aikaa kuin tämä joulun odotus onkin, onneksi joulu on vain kerran vuodessa...



Piparitaikinan teen itse, mutta torttutaikinan ostan tavallisesti kaupasta. Joulutorttuihin meillä laitetaan luumumarmeladin lisäksi vaniljakreemiä. Luumuhillon voi toki keitellä itse, mutta kaupassa myytävä tuubimarmeladi on kyllä kätevä.



Piparkakut

125 g voita tai margariinia
3/4 dl siirappia
1 dl sokeria
2 tl kanelia
1 tl neilikkaa
½ tl kardemummaa
1 kananmunaa
1 tl soodaa
4 dl vehnäjauhoja

Mittaa kattilaan voi, siirappi, sokeri ja mausteet. Kiehauta puuhaarukalla sekoittaen.

Vatkaa seos haaleaksi ja lisää muna. Sekoita hyvin.

Lisää jauhot, joihin on sekoitettu sooda. Käytä siivilää.

Kaada taikina kelmun päälle, muotoile litteäksi levyksi ja kääri taikina kelmuun. Siirrä jääkaappiin, leivo seuraavana päivänä.

Paista piparkakkuja 200 asteisen uunin ylätasolla noin 7-10 minuuttia, riippuen piparkakkujen koosta.

Pienillä muoteilla tehdyt piparkakut ovat tietysti hieman riittoisampia :)

2 kommenttia:

  1. Hyvä idea tuo vaniljakreemi joulutortuissa. :) Oppiskohan sitä samalla syömään myös luumumarmeladia..

    P.S. Onko sinulla muuten hyvää ohjetta imellettyyn perunalaatikkoon?

    VastaaPoista
  2. Tuo vaniljakreemi sopii moneen, jos siitä tykkää :)

    Viikonloppuna tein ensimmäiset laatikot pakastimeen, laitan ohjetta joku päivä!

    VastaaPoista