keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Kesäinen kuhafilee ja uudet perunat

Winendine.se sivustolla tulee vierailtua melko usein. Usein sieltä myös löytyy herkullisia ohjeita. Tämäkin kalaohje on sieltä peräisin. Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty ahventa. Jos käyttää kuhan tilalla ahventa, sitä tarvitaan 2-3 fileetä per ruokailija, koosta riippuen.



Ainekset
1 kuhafilee per ruokailija
1 keitetty kananmuna per ruokailija
noin 30g voita per ruokailija
reilusti tuoretta tilliä
sitruunaa
valkopippuria
suolaa
uusia perunoita

Keitä kananmunat koviksi ja hienonna ne jäähtyneenä. Lisää sekaan hakattua tilliä. Keitä uudet perunat. Poista kalafileistä ruodot ja paista ne voissa, kuumalla pannulla. Mausta valkopippurirouheella tai -jauheella ja suolalla. Lisää voi kalafileiden sekaan ja anna sen pikaisesti kiehahtaa.

Asettele kuhafile lautaselle. Lisää fileen päälle kananmuna-tillihakkelusta. Kaada pannulta voisulaa oman maun mukaan kalan päälle. Tarjoa uusien perunoiden ja sitruunasiivujen kera. 

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Kebab lohkoperunoilla ja paljon valkosipulikastiketta, Kiitos!

En ole kebabin suurkuluttaja, vaikka paikallinen pizzeria myy ihan hyvät kebabit. Teen kebabbini mielummin itse. Valmistamiseen menee useampi tunti aikaa, mutta se kannattaa, mikäli kebabista yhtään tykkää.


Kebab lohkoperunoilla

Ainekset 3:lle
700 g naudan jauhelihaa (jos on lammasta käytettävissä, sitä kannattaa laittaa hieman naudan sekaan)
¾/ 1 tl suolaa
mustapippuria myllystä


Tomaattikastike:
250 g paseerattua tomaattia (mielellään lisäaineeton versio)
(½ punainen chili)
½ sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
½ tl mustapippuria
1 tl paprikajauhetta (tai jotain chilimaustetta ½ tl)
1 rkl balsamiviinietikkaa
3 rkl cocacolaa tai pepsiä
sokeria
suolaa


Valkosipulikastike:
1 pss Oolannin kebab-tuorekastike
2 dl maustamatonta jogurttia


Kebablihan valmistus on yksinkertaista, mutta huolellinen kannattaa olla. Jauhelihan tulee olla tiivistä massaa, jotta kaikki menee niin kuin on suunniteltu. Ota jauheliha huoneenlämpöön hieman aikaisemmin. Laita se kulhoon ja sekoita sitä sähkövatkaimella noin 5 minuuttia. Tämän voi toki tehdä myös käsin, se vaan on hieman hitaampaa. Massan pitää siis olla tiivistä! Mausta seos suolalla ja ripauksella mustapippuria. Levitä pöydälle reilu pala alumiinifoliota. Asettele jauhelihamassa alumiinifolion päälle tasapaksuksi pötköksi (n. 8cm*23cm). Kääri pötkö mahdollisimman tiukasti folion sisään ja sulje päät huolellisesti.

Paista 100 asteisessa uunissa noin 3 tuntia. Anna kypsän kebabrullan vetäytyä hetki ennen kuin alat vuolemaan siitä siivuja. Käytä mahdollisimman terävää veistä, jotta siivuista tulee ohuita. Kebablastut voi vielä paistaa pannulla juuri ennen syöntiä.

Tomaattikastike: Kuori ja hienonna sipulit. Kuumenna oliiviöljy kasarissa. Kuullota sipuleita hetki välillä käännellen. Halkaise chili ja poista siemenet. Hienonna chili ja lisää se sipulien joukkoon. Kaada joukkoon paseerattu tomaatti ja kiehauta. Lisää kasariin mausteet, balsamiviinietikka ja kokis. Anna kastikkeen hautua kannen alla hiljaa kiehuen, välillä sekoittaen, noin 15 minuuttia. Soseuta kastike sauvasekoittimella. Lisää ripaus suolaa ja sokeria.

Valkosipulikastike: Sekoita kastikepussin sisältö 2 dl maustamatonta jogurttia. Anna maustua jääkaapissa.

Jos lohkoperunat eivät maistu, kebablastuista syntyy myös maukas salaatti.


torstai 16. kesäkuuta 2011

Kokonainen broileri

Kokonainen broileri valmistuu kuin itsestään uunissa. Broilerin seuraksi sopii hyvin kasvispaistos, keitetyistä perunoista ja saatavilla olevista kasviksista.

Kastikkeeksi sopii vaikkapa Oolannin tuorekastike. Kastikkeiden makuja ovat grilli, yrtti-sipuli, curry-pippuri, kebab, tzatziki ja bearnaise. Kastikkeet valmistuvat hetkessä sekoittamalla kastikeainekset ranskankerman tai ruoanvalmistusjogurtin joukkoon. Lisäaineiden määrä on minimoitu: kastikkeet eivät sisällä arominvahventeita kuten natriumglutamaattia eivätkä kiinteyttämisaineita. Oolannin kastikkeet sopivat käytettäväksi sekä lihan, kalan, kanan että kasvisten kanssa.


Kokonainen broileri ja kasvispaistos (perunaa, parsaa, herkkusieniä, paprikaa)

Ainekset
1 kokonainen broileri
keitettyjä ja kuorittuja perunoita


Kasvisvaihtoehtoja (perunan kaveriksi) voi poimia seuraavasta listasta
- tankoparsa
- paprika
- kesäkurpitsa
- punasipuli
- kevätsipuli
- munakoiso

- herkkusienet

Kastike
1 pss Oolanin tuorekastiketta (grilli tai curry-pippuri)
2 dl ranskankermaa tai maustamatonta jogurttia


 
Paista kokonainen broileri pakkauksen ohjeen mukaan (savi)padassa tai paistopussissa. Näin lopputulos on mahdollisimman mehevä. Valmiiksi maustettu versio on helppo. Tosin se sisältää lisäaineita, mutta aina niitäkään ei voi välttää.

Jos tarjoat kastikkeen kylmänä, se on hyvä sekoittaa ajoissa, jotta maut ehtivät päästä esiin. Jos taas kastikkeen tarjoaa lämpimänä se on parempi lämmittää ihan viime tipassa. Kylmäkastike: Pussin sisältö sekoitetaan 2 dl ranskankermaa tai jogurttia. Lämminkastike: Pussin sisältö sekoitetaan 2 dl ranskankermaa tai jogurttia ja lämmitetään hetki esimerkiksi mikrossa.

Leikkaa keitetyt ja kuoritut perunat lohkoiksi. Pilko myös valitsemasi kasvikset sopivan kokoisiksi paloiksi. Kuumenna paistinpannu ja paista perunoita ja kasviksia öljyssä niin, että saavat kauniin värin. Mausta suolalla ja tuoreilla yrteillä.


grilli- ja curry-pippuri-kastike

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Hot dog

Alkuperäinen käyttötarkoitus Ilmajoen Makkaramestareiden makkaroille oli nakkisämpylä. Sämpylät tein itse veljeni muotoilemalla hot dog- muotilla. Valmistin sämpylät hampurilaisten ohjeen mukaan. Tähän käy hyvin myös kaupan sämpylä. Kunhan se ei ole sellainen vakuumipussissa 2 vuotta seissyt pallero. Sämpylä ei myöskään saisi olla kovin suuri, koska ainakin minun mielestä tässä nautinnossa pääosassa on se hyvä makkara/nakki, ei sämpylä. Kun sämpylät on valmiina, itse hodari on nopea valmistaa.




Täytteeksi paistetun maalaisfursti sinihomejuustomakkaran kanssa laitoin paistettua sipulia, ketsuppia ja sinappia. Myös kurkkusalaatti olisi sopinut tähän hyvin, mutta ilmankin toimi. Sämpylä kannattaa lämmittää pannulla tai grillissä ennen täyttöä.


Uniikki hot dog-muotti

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Maukas makkaramestari

Piipahdin pikaisesti Seinäjoella sijaitsevassa MiNatur-ekokaupassa. Tiesin mitä olin ostamassa, enkä ehtinyt sen kummemmin tutustumaan kaupan valikoimaan tällä kertaa. Ostoslistalla oli Ilmajoen Makkaramestareiden makkarat. Ostin lammasmakkaraa ja maalaisfursti sinihomejuustomakkaraa. Näitä herkkuja olisi voinut ostaa muitakin ja useamman paketin, mutta lämpimän ilman ja pitkän kuljetusmatkan takia en arvannut enempää ostaa. Nämä kyseiset makkarat olivat todella maukkaita ja niin lihaisia.

Lammasmakkaroita maisteltiin aluksi ihan vain salaattien kanssa.


Ilmajoen Makkaramestareiden lammasmakkaraa, perunasalaattia ja halloum-juusto salaattia

Ainekset

Perunasalaatti
500 g keitettyjä ja kuorittuja perunoita
1 suolakurkku
2 kevätsipulia varsineen
1 valkosipulinkynsi
1 rkl kapriksia
1 dl majoneesia
loraus maustamatonta jogurttia
mustapippuria myllystä


Halloum-juusto salaatti
salaattia
kurkkua
tomaattia
punasipulia
halloum-juustoa


Perunasalaatti

Majoneesi: Sekoita (mielellään huoneenlämpöiset raaka-aineet) keltuainen,sinappi ja viinietikka hyvin keskenään sähkövatkaimella mieluiten pyöreäpohjaisessa kulhossa. Lisää öljy aluksi tipoittain tehokkaasti sekoittaen ja sitten ohuena ja tasaisena nauhana.

Jos kastike juoksettuu, lisää 1 ruokalusikallinen kuumaa vettä ja sekoita tasaiseksi. Jos se ei auta niin aloita uudesta keltuaisesta ja sekoita siihen juoksettunut kastike vähin erin voimakkaasti sekoittaen.

Kuutioi perunat ja suolakurkku. Hienonna sipulit. Yhdistä kaikki perunasalaatin ainekset. Mausta ripauksella mustapippuria. Parhaimmillaan perunasalaatti on kun se saa maustua jääkaapissa vähintään muutaman tunnin, mielellään yön yli.

Halloum-juusto salaatti

Huuhdo salaatti, kurkku ja tomaatit. Lohko ja leikkaa/revi ne sopivan kokoisiksi paloiksi astiaan. Hienonna päälle punasipulia. Paista halloum-juusto grillissä tai pannulla kauniin ruskeaksi. Halloum-juusto on melko suolainen sellaisenaan. Jos siitä haluaa miedomman kannattaa uittaa sitä kylmässä vedessä ennen paistoa.

Nauti salaattien kanssa grillattua makkara tai lihaa.

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Voissa paistettua kuhaa ja kermaista kevätsipulikastiketta

Käytiin reilu viikko takaperin pyhäaamuna kalaostoksilla. Mielestäni aika luksusta ostaa kalat suoraan järvestä päin ja vielä pyhänä. Ihailtavaa, että kalastuksella voi tässä maassa(tai tässä kylässä) vielä elää. Neljä herkullista kuhaa tarttui tällä kertaa meidän haaviin.




Ainekset
4 kuhafileetä
vehnäjauhoja ja ruisjauhoja leivittämiseen  (50/50) 
voita paistamiseen
suolaa

öljyä
2 kevätsipulia varsineen
tuoretta tilliä
2 dl kuohukermaa
(maizenaa suurustamiseen)


Fileoi kalat ja poista ruodot. Jaa fileet kahteen osaan. Kaada lautaselle noin 1dl/1dl vehnä-ja ruisjauhoja. Pyörittele filepaloja jauhoissa niin, että jauhot tarttuu kauttaaltaan.

Kuumenna paistinpannu kuumaksi, lisää nokare voita ja paista fileet, pari palaa kerrallaan, kauniin ruskeaksi. Mausta suolalla. Siirrä kypsät fileet lautaselle odottamaan.

Halkaise ja huuhdo kevätsipulit. Hienonna ne. Kuumenna pannu ja lisää hieman öljyä. Freesaa sipuleita hetki. Kaada sekaan kerma ja kiehauta. Voit suurustaa kastikkeen maizenalla.

Lisää kuhafileet kastikkeeseen ja hienonna päälle reilusti tuoretta tilliä.

Nauti uusien perunoiden kanssa.

torstai 9. kesäkuuta 2011

Helpot mansikkaviinerit

Kotimaisia mansikoita on jo saatavilla. Ikävä totuus on vain se, että ne ensimmäiset väkisin kasvatetut on aika kamalia. Samoin kuin uudet perunat. Mutta onneksi nyt on kirjoiteltu, että nämä helteet vauhdittavat mansikan kypsymistä. Omatkin jo sentään kukkii :)



Ainekset (10 kpl)
1 pkt voi- tai lehtitaikinalevyjä
1 kananmuna
¾ prk Flora vispiä
2-3 rkl vaniljakreemijauhetta (maun mukaan)
tuoreita mansikoita


Sulata taikinalevyt erilleen otettuina huoneenlämmössä noin 20 min.

Leikkaa hieman sulaneet levyt kahtia. Nosta taikinaneliöt pellille leivinpaperin päälle. Jätä kasvuvaraa. Voitele kananmunalla. Paista 225 asteisen uunin keskitasolla noin 15 min, kunnes ovat kauniin värisiä. Anna jäähtyä.

Vatkaa flora vispi vaahdoksi, kun kerma alkaa vaahtoutumaan lisää vähitellen noin 2-3 rkl vaniljakreemijauhetta vaahdon joukkoon. Vaniljakreemijauhe antaa kivasti makua ja tekee vaahdosta hieman jämäkämmän.

Laita kermavaahto pursotinpussiin, jossa on (esim.)pyöreäpäinen tylla. Pursota kermavaahtoa työntämällä tylla leivoksen kannen sisään. Koristele mansikoilla.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Katalonianleipää ja kutunjuustoa

Tomaattileipää kuumiin kesäiltoihin.



Ainekset
maalaisleipää
3-6 kpl valkosipulinkynsiä
reilu loraus oliiviöljyä
2-3 tomaattia
suolaa, mustapippuria

(kutunjuustoa)

Kalttaa tomaatit. Tee tomaattiin ristiviilto terävällä veitsellä. Kasta tomaatti kiehuvaan veteen noin puoleksi minuutiksi tai kunnes kuori alkaa irrota. Jäähdytä tomaatit ja kuori.

Tomaattien siemenet kannattaa poistaa. Siementen mukana poistuu suurin osa tomaattimehusta ja leipä pysyy kuivana. Leikkaa kaltatut tomaatit puoliksi ja kaiva siemenet pois lusikalla. Poista kantaosa. Kuutioi tomaatit pieniksi.

Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuumenna kasari. Freesaa valkosipuleita oliiviöljyssä. Lisää joukkoon tomaattikuutiot. Mausta suolalla ja pippurilla. Jäähdytä.

Paahda leivät molemmin puolin pannulla siten että pinta saa hieman väriä. Aseta tomaattiseosta (mitä enemmän sen parempi) leipäviipaleiden päälle ja nauti.

Tätä tomaattitäytettä voi käyttää myös ratatouillen pohjana.

 

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Keväinen savulohipasta

Tässä yksinkertainen pastaohje, joka on helppo ja nopea valmistaa.



Ainekset (2:lle + mini)
300g kylmäsavulohta
1-2 kevätsipulia varsineen
2 dl kuohukermaa
tilliä
mustapippuria myllystä
öljyä
parmesaania


Lisäksi
noin 8 kerää tagliatelle-pastaa, keitä ohjeen mukaan


Laita pastavesi kiehumaan.

Poista lohipalasta nahka, ruodot ja paloittele lohi. Voit myös käyttää siivutettua kylmäsavulohta, jolle ei tarvitse tehdä mitään.

Halkaise ja huuhdo kevätsipuli. Hienonna sipuli varsineen, saa jäädä melko reilun kokoisiksi paloiksi. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipulia hetki. Kaada sekaan kuohukerma. Kääntele joukkoon lohipalat ja kiehauta. Lisää tuoretta tilliä maun mukaan ja mausta pippurilla. Pidä kastike lämpimänä pastan kypsymisen ajan.
Valuta pasta ja nostele kastikkeen sekaan. Viimeistele parmesaanilla.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Voileipäkakku

Tämän voileipäkakun voi tehdä pienellä muutoksella, joko kalasta tai lihasta.




LIHAVOILEIPÄKAKKU

vaaleaa paahtoleipää
tummaa vuokaleipää

täyte 1:
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl kurkkusalaattia

täyte 2:
1½ dl kermaviiliä
100 g maustamatonta tuorejuustoa 
150 g palvikinkkua silputtuna
ruohosipulia silputtuna
 
täyte 3:
(½ dl kermaviiliä)
100 g  maustamatonta tuorejuustoa
noin 8 cm pala kurkkua

kostutus:
maitoa

kuorrutus:
300 g maustamatonta tuorejuustoa

koristelu:
kinkkua
persiljaa
viinirypäleitä
tomaattia
kurkkua
juustoraastetta

Aloita ensimmäinen täyte sekoittamalla tuorejuusto ja kurkkusalaatti.

Siirry toisen täytteen valmistamiseen hienontamalla kinkku. Lisää sekaan silputtu ruohosipuli, tuorejuusto ja kermaviili.

Sekoita viimeisen täytteen tuorejuusto raastetun kurkun kanssa.

Leikkaa paahtoleivistä reunat pois.

Aseta kolme vaaleaa leipää tiiviisti vierekkäin. Kostuta maidolla. Levitä päälle ensimmäinen täyte. Laita päälle toinen kerros tummaa vuokaleipää ja kostuta. Levitä tähän väliin kinkkutäyte. Laita päälle kolmas kerros paahtoleipiä ja kostuta. Levitä tähän väliin kurkku-tuorejuusto-täyte. Laita päälle viimeiset kolme tummaa vuokaleipää ja kostuta.

Suojaa kakku kelmulla ja laita päälle kevyt paino. Anna maustua jääkaapissa mieluiten yön yli.

Voit tarvittaessa ohentaan kuorrutteen tuorejuustoa maidolla. Peitä tuorejuustolla kakun reunat ja tarpeen mukaan päällinen. Painele reunoille juustoraastetta. Koristele päällinen esimerkiksi tomaateilla, kinkulla, kurkulla, salaatilla, viinirypäleillä jne.

Vinkki! Saat tästä lohivoileipäkakun, korvaamalla kinkun kylmäsavulohella. Lohivoileipäkakun koristelussa voi käyttää mm. salaattia, tomaattia, kurkkua, keitettyjä kananmunia, tilliä jne.