tiistai 26. kesäkuuta 2012

Antelias Ahti

Katiska upotettiin kalaisaan paikkaan keväällä. On tullut pikkukalaa mutta myös parisenkymmentä syömäkelpoista haukea. Syöntisuosituksien mukaan haukea voi syödä 1-2 kertaa kuussa, joten suurin osa on päätynyt fileinä pakastimeen. Yhdestä normaalikokoisesta hauesta kun ei mahdottomia jää jäljelle fileoinnin ja ruotojen poiston jälkeen. Vielä kun niistä pikkukaloista innostuisi tekemään jotain syötävää. Raaka-ainetta olisi ainakin riittämiin.



HAUKI-LOHIPULLAT

noin 500 g haukifileetä (2 pienenpää haukea)
1 pkt (noin 150 g) kylmäsavustettua kirjolohta
1 prk ranskankermaa
vaaleaa leipää (tai 3/4 dl korppujauhoja)
2 kananmunaa
½ dl ruohosipulisilppua
½ tl suolaa
(ripaus valkopippuria)

Jauha kalat hienoksi. Sekoita leipämurut ranskankerman joukkoon ja anna turvota 5 minuuttia. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Pyörittele massasta pullia kahta ruokalusikkaa apuna käyttäen. Paista öljy-voiseoksessa kypsiksi.

Kastikkeeksi sopii kylmä kastike. Esim. Remoulade-kastike: 2dl ranskankermaa, 1 dl majoneesia, 1 rkl kapriksia, pala suolakurkkua, 1 rkl ruohosipulia. Hienonna kaprikset, suolakurkku ja ruohosipuli. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna maustua vähintään tunnin ajan ennen käyttöä.

2 kommenttia:

  1. Suosittelen haukipuikkoja. Tein niitä tuossa talvella ja nousi meidän perheen suosikkien joukkoon.
    http://suolaajahunajaa.wordpress.com/2012/03/21/luksusta-femmalla/

    VastaaPoista
  2. Hyviä varmasti nuo haukipuikotkin! Taidan tehdä niitä seuraavalla kerralla :)

    VastaaPoista