keskiviikko 8. elokuuta 2012

Rapuja

Viime vuonna ne muutamat ravut mitä saatiin, päästettiin takaisin kasvamaan. Tämän vuoden rapusato ei vaikuta ainakaan vielä kovin runsaalta. Mutta päästiin sentään jo vähän maistamaan saksiniekkoja.

Jos ravut sattumalta yllättävät runsaudella tässä syksyn mittaan, ajattelin pakastaa ne ja viettää rapujuhlia sitten jouluna. Niin joulun värisiä kun ovat. Samoin taidan tehdä uusille perunoille. Katso kuinka uusien perunoiden nautiskelu onnistuu talvella.




Pari sanaa rapujen keitosta (ohjeet poimittu rapuja!-kirjasta)

- Kattilan on oltava riittävän suuri. 40 rapua vaatii 8-12 litraisen kattilan. Jos niin suurta kattilaa ei löydy, keittele ravut kahdessa erässä.

- Rapuja ei saa säilyttää seisovassa vedessä. Ostetut ravut on parasta säilyttää kuiviltaan, esim. ulkona varjossa. Kosteutta ravut saavat esimerkiksi vesiheinästä. Ravut säilyvät pari päivää, mikäli saavat riittävästi kosteutta. Parempi kumminkin keittää mahdollisimman pian ja vain elävät ravut sopii käytettäväksi.

- Jos rapujuhlia viettää illalla, ravut kannattaa keittää jo aamulla, näin maku on parhaimmillaan.

- Älä koske liemeen käsin.




KEITETYT RAVUT

40 elävää rapua
6 litraa vettä
2 dl karkeaa suolaa
4 sokeripalaa
runsaasti kruunutilliä
puuvillalankaa

Mittaa vesi kattilaan. Lisää suola, sokeripalat ja puuvillalangalla sidottu runsas tillinippu. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä 10 minuuttia, jotta liemeen tulee makua. Poista tillinippu.

Tarkista, että ravut ovat eläviä. Huuhtele ravut tarvittaessa lävikössä tai tiskialtaassa juoksevalla kylmällä vedellä.

Lisää kaikki ravut yhdessä erässä kiehuvaan veteen. Paina ravut veden alle reikäkauhalla. Lisää uusi tillinippu. Kuumenna liemi nopeasti kiehuvaksi. Keitä rapuja 8-10 minuuttia. Laske keittoaika siitä, kun liemi alkaa uudelleen kiehua.

Jäähdytä liemi mahdollisimman nopeasti. Jäähtymistä voi nopeuttaa sujauttamalla jäinen kylmäkalle pussiin ja upottaa se hieman jäähtyneen liemen joukkoon. Vaihda tillinippu uuteen ja toista sama vielä parin tunnin kuluttua.

Tarjoa ravut viileinä.

3 kommenttia:

  1. Pistän muistiin nämä tiivistetyt vinkit, aina pitää etsiä mitä näille tehdäänkään:) Ravut ovat kyllä hyviä ja sopivat kyllä muihin vuodenaikoihin kuin elokuun iltoihin:)

    VastaaPoista
  2. MItä? Etkö ilahtunutkaan kommentista kuten sivussa väitit? Jos korjataan virheellistä savustusohjetta niin ollaanpa sitä nirppanokkaista että mennään vaan poistamaan oikea ohje. Oletpas outo kokki jos rakentava kritiikki ei kelpaa!

    VastaaPoista
  3. Campasimpukka: Minunkin pitää joka kerta tarkistaa kuinka nämä valmistetaan. Loppukaudesta näiden hinta on luultavasti jo sellainen, että voisi hyvinkin ostaa pakastimeen ja nauttia myöhemmin :)

    VastaaPoista