torstai 2. elokuuta 2012

Täydellinen pitsa

Keittiökirjahyllyyni ilmestyi keväällä ihana kirja. Toinen toistaan houkuttelevampia ruokaohjeita. Makeita ja suolaisia, sopivassa suhteessa. Tämä kirja on Täydellinen ohje, Olivia-lehden parhaat reseptit. Jokaisen ohjeen kohdalla on liuta vinkkejä, joiden avulla lopputuloksesta tulee täydellinen.

Ensimmäisenä kokeiluun pääsi täyteläinen pitsa. Pitsakivi on odottanut kaupassa jo pidemmän aikaa. Mutta kirjassa pitsa neuvotaan paistamaan alumiinifolion päällä, mikäli pitsakiveä ei löydy. Toimi!

Täytteen tein tomaattikastiketta lukuunottamatta omalla lempitäytteellä. Pinaatista, aurinkokuivatusta tomaatista ja mozzarellasta syntyy mitä mainioin pitsan täyte.




PINAATTI-TOMAATTIPITSA
1 iso pitsa

Pohja:
1½ dl vettä
½ tl suolaa
1 tl sokeria
15 g tuorehiivaa
3 dl durumvehnäjauhoja
3 rkl oliiviöljyä

Tomaattikastike: (kahteen pitsaan)
400 g (1 prk) tomaattimurskaa
250 g (1 rs) kirsikkatomaatteja
1 dl tuoretta, hienonnettua basilikaa
2 valkosipulinkynttä
½ dl öljyä
1 tl suolaa
2 tl sokeria

Lisäksi:
2 dl mozzarellajuustoraastetta
125 g (1 pallo) mozzarellaa
8-10 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja pilkottuna
½ pss pakastepinaattia

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää sokeri ja suola. Lisää durumvehnäjauhoja pikkuhiljaa koko ajan vaivaten. Lisää oliiviöljy. Alusta taikinaa 10 minuuttia, kunnes taikina on kimmoisaa ja irtoaa kulhosta ja käsistä. Taikinan tulee olla pehmeä. Peitä kulho liinalla ja nosta lämpimään vedottomaan paikkaan. Kohota 40-50 minuuttia.

Valmista tomaattikastike. Sekoita tomaattimurska, kirsikkatomaatit, basilika, viipaloidut valkosipulinkynnet ja öljy laakeaan uunivuokaan. Mausta suolalla ja sokerilla. Kypsennä 225-asteessa noin 30 minuuttia. Murskaa tomaatteja kevyesti haarukalla ja jäähdytä kastike.

Painele taikinapallosta ilmakuplat. Kauli taikina noin puolen sentin paksuiseksi pyöreäksi pohjaksi (pohjasta tulee ilmavampi jos muotoilee taikinapallon käsin pyöreäksi pohjaksi). Sivele öljyä foliolle ja nosta pohja sen päälle. Vedä folio pellin päälle. Levitä pohjalle puolet tomaattikastikkeesta. Ripottele päälle mozzarellaraaste, mozzarella, pilkotut aurinkokuivatut tomaatit ja kohmeiset pakastepinaatit.

Paista pitsaa 250- asteisessa uunissa 10-12 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja pitsan reunat ruskistuneet.

Nauti Napolilaiseen tapaan suoraan uunista ottamisen jälkeen, kaksinkerroin taitettuna käsin, ilman ruokailuvälineitä!

8 kommenttia:

  1. Täydellistä pizzaa, kuulostaa lupaavalta!
    Minulla on ne Olivian täydelliset reseptit lehdestä revittyinä, ei ihan kaikki, mutta valtaosa. Ne toimii aina luotettavasti, sieltä on montaa omaa ikisuosikkiani.

    VastaaPoista
  2. Tuo kirja on ihana! Ihan jokaikinen ohje on semmoinen, että pitää tehdä. Olen kokeillut vasta hernepestoa, ja oli tosi hyvää. Folion päällä en ole vielä muistanut pizzaa paistaa, tämä oli hyvä muistutus siitä.

    VastaaPoista
  3. Jonna: Juu "täydellistä pitsaa" on aika paljon luvattu, mutta voiko täydellisellä ohjeella muuta tulla :) Itse revin kaikki hyvät ruokaohjeet talteen, mutta en ymmärrä kuinka Olivian reseptit on mennyt ihan ohi. Onneksi ilmestyi tuo kirja!

    Kotiharmi: Kirja oli kyllä hyvä hankinta :) Piti hetken etsiä tuota hernepestoa, mutta löytyihän se :) Ja varmasti maukas!

    VastaaPoista
  4. Minäkin hankin tuon saman kirjan (ja muutaman muun...) viime Suomen reissulla. Tuo pizzaohje on peräisin Villettan pizzakokeilta, joilla on kyllä pizzanveivaus hallussa :)

    VastaaPoista
  5. Mmmhh...On kyllä herkullisen kuuloinen ohje!

    VastaaPoista
  6. Heidi: Vähän kyllä kiinnostaa mitä ne muut kirjahankinnat oli :)

    Paula: Kannattaa kokeilla. Kirjan Pro-vinkeissä oli vielä maininta, että hiljalleen kohottamalla taikinasta tulee pehmeä ja pohjasta rapea. Paras tulos tulee kun taikinan kohottaa jääkaapissa märän liinan alla väh. 8 tuntia :)

    VastaaPoista
  7. Ostin myös sen sinunkin kehuman Björklundin Lähiruokaa-kirjan sekä Anna & Fanny Bergenströmin Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla ja Paul Svenssonin Grilli kuumana. Näiden lisäksi vielä lahjaksi ruotsalaiskavereille Matresa med Charlotta Boucht. Ei ollut kovin helppoa löytää suomalaista keittokirjaa ruotsiksi kirjoitettuna, mutta tuo vaikutti sopivalta, etenkin kun sisältää myös upeita kuvia Suomesta. Kovin oli muuten (suomen)ruotsalaispainotteiset ostokset! Seuraavaksi pitää hankkia ihan suomalaista eli Safkaa-kirja.

    VastaaPoista
  8. Heidi: Hyviä kirjahankintoja :) Tuo Paulin grillikirja on minunkin hankintalistalla ja Safkaa myös!

    VastaaPoista