sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Syksyistä lähiruokaa

Vai pitäisikö kirjoittaa talvista. Saatiin viikonlopuksi ihania vieraita. Kaupunkilaisille tarjottiin lähiruokaa kauden raaka-aineista. Viikonlopun ruoka olikin melko hirvipainotteista. Kaikki ei kumminkaan sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Lindströminpihvien kanssa oli tarkoitus tarjota suppilovahverokastiketta. Torstai-iltana talvi yllätti ja sienet jäi lumipeitteen alle. Suppilovahverot korvattiin sitten kaupan antimilla.





LINDSTRÖMINPIHVIT

1 kg hirven jauhelihaa
0,5 kg porsaan jauhelihaa
5-6 dl punajuuria raastettuna (vedessä keitettyjä tai etikkapunajuuria)
3-4 sipulia
2 dl korppujauhoja
3 dl kermaa
1 dl maitoa tai vettä
3 kananmunaa
3-4 tl suolaa
mustapippuria

Anna korppujauhojen turvota kerma-maidossa kymmenisen minuuttia. Hienonna sipuli ja kuullota sipulikuutioita öljyssä. Kuori ja raasta punajuuret.

Lisää korppujauhojen joukkoon sipulisilppu, punajuuriraaste, jauhelihat ja kananmunat. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Anna taikinan levätä hetki.

Pyörittele taikinasta palloja ja taputtele niitä hieman kasaan. Hieman paksummassa muodossa olevat pihvit pysyvät paremmin kasassa kuin ihan ohuet. Paista pihvit pannulla voi-öljyseoksessa kauniinruskeiksi molemmin puolin. Kypsennä pihvit loppuun 175-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.

Paistetut sipulirenkaat, sienikastike ja perunamuusi sopivat erityisen hyvin linströminpihvien kanssa tarjottavaksi.

2 kommenttia:

  1. Voi ihanaa. Kyllä kaupunkilaisena iskee kade kaikkeen hirviruokaan. Meillä se maksaa maltaita. Tämän vuoden hirvipata on kyllä silti haudutettu.

    Taitaa olla nyt se uusi kamera?

    VastaaPoista
  2. Hirvenliha on kyllä mahtava raaka-aine. Ja se tuoksu mikä tuosta muhivasta padasta leijailee ilmassa, oi nam.
    Ja kyllä, yksi ikusuusprojekti on saatu päätökseen :) Vielä kun pääsisi Jennin kurssille :)

    VastaaPoista