lauantai 12. lokakuuta 2013

Mustikka-kardemummahillo

Sain kesällä kadotettua tämän ohjeen melko pian julkaisun jälkeen, joten kokeilen nyt uudelleen.

Toivottavasti teidän pakastimesta löytyy mustikoita. Sillä niistä syntyy mielettömän herkullista hilloa. Tämän hillon idea lähti 3 Kaverin mustikka-kardemummajäätelöstä. Alunperin keittelin hilloa helpottamaan pikaista tarvetta päästä maistamaan 3 Kaverin jäätelöä. Kesällä kun kävimme Helsingissä kävin hakemassa itselleni iltapalaksi purkillisen juurikin tuota paljon kehuttua makua. Pakastinta ei ollut käytettävissä, joten pieni ihana ähky siitä purkillisesta seurasi. Tällä kertaa ei kumminkaan käynyt niin kuin yleensä ähkyn jälkeen. Sillä himo vain kasvoi ja tätä hilloa on keitelty useamman kerran. Toivottavasti jäätelöä myydään vielä jonain päivä meidän lähikaupassa. Tai edes Tampereella. 3 Kaveria saavutti jo Oulun Stockmannin, joten toivoa on.

Mustikka-kardemummahilloa voi sekoittaa esimerkiksi puuroon, jogurttiin ja jäätelöön. Seuraavaksi meillä kokeillaan tätä ruispuuron kanssa.






MUSTIKKA-KARDEMUMMAHILLO

3 dl mustikoita (pakaste)
2 tl kardemummaa
½ dl hillosokeria

Mittaa hieman sulaneet marjat kattilaan. Lisää kardemumma. Kuumenna kunnes marjat alkavat höyryämään ja lisää sokeri. Anna kiehahtaa ja keittele hiljaa poreillen 5-10 minuuttia välillä sekoittaen. Jäähdytä ja nauti.





4 kommenttia:

  1. Ou jea,mustikka & kardemumma on kyllä kaveruksia. Näyttää kyllä pirun hyvältä :)

    VastaaPoista
  2. Tuo yhdistelmä vaan rokkaa! Ja kuvat ovat upeita! Mikä /mistä astia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kulho on Miljögården -sarjaa. Yritin etsiä googlesta, mutta en löytänyt mitään vastaavaa. Olen ostanut näitä pari vuotta sitten Keltaisesta Talosta Pälkäneeltä.

      Poista