keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Savulohi-rieskarullat

Ruuanvalmistusruokaa ei sovi unohtaa jos kokataan pidemmän kaavan mukaan. Nämä savulohi-rieskarullat ovat oivallisia ruokahalun herättäjiä.





SAVULOHI-RIESKARULLAT

2 ohutta rieskaa
100 g kylmäsavulohta
4 rkl majoneesia
sopivasti tilliä
1 kevätsipuli varsineen

Levitä rieskat leikkuulaudalle. Levitä päälle majoneesi, hienonnettu kylmäsavulohi, tilli ja ohueksi leikattu kevätsipuli. Kääri rieskat rullalle ja leikkaa paloiksi. Kiinnitä rullat hammastikuilla tai sido kiinni langalla. Grillaa kaunis väri pintaan.






tiistai 18. kesäkuuta 2013

Kaalilaatikko

En voinut enää vastustaa kiusausta vaan hauduttelin vuoden ensimmäisen kaalilaatikon. Varhaiskaalin hyviä puolia kaalilaatikon valmistuksessa on sen lyhyempi kypsymisaika verrattuna syksyn kaaliin ja miedompi tuoksu.

Ohje on Mysi Lahtisen käsialaa. Käytin lampaan tilalla naudan jauhelihaa.






KAALILAATIKKO kahdeksalle

2 kg kaalia
voita paistamiseen
600 g lampaan (tai naudan) jauhelihaa
valkopippuria
vettä (noin litra)
3 lihaliemikuutiota
n. 1/4 dl siirappia
n. 3 dl kermaa

Silppua kaali kantaa lukuun ottamatta ohuiksi siivuiksi. Sulata padassa voi ja paista kaalisuikaleet läpikuultavan pehmeiksi.

Paista jauheliha pannulla. Mausta valkopippurilla ja kaada liha pataan kaalin joukkoon.

Kiehauta samassa pannussa vettä. Valmista siihen vahva lihaliemi ja kaada sekin pataan.

Sekoita ainekset ja mausta ne varovasti siirapilla ja varomattomasti kermalla. Pane kansi padan päälle ja pata 200-asteiseen uuniin. Kun ruoka alkaa kiehua, vähennä lämpö 175 asteeseen. Kurkkaa pataa kypsennyksen aikana muutaman kerran. Lisää tarvittaessa kuumaa vettä. Vettä ei saa lisätä niin että kaalit uiskentelevat.

Alenna uunin lämpöä 150 asteeseen parin tunnin päästä. Jatka padan kypsentämistä vielä tunnin verran. Syksyllä kaali vaatii vielä muutaman lisätunnin.

Padan voi vielä jättää uuniin jäähtymään, mutta tuo prosessi ottaa vähintään pari tuntia aikaa.

Jos ruoka kaipaa suolaa, lisää sitä, jos siirappia, niin lisää sitäkin.

Tarjoa kaalilaatikko keitettyjen perunoiden kanssa.

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Nektariinijogurtti

Nektariinit ja persikat ovat tähän aikaan vuodesta parhaimmillaan. Nektariini on näistä kahdesta meidän suosikki ja sitä syödään paljon! Tuota hedelmää kun sekoittaa maustamattomaan jogurttiin niin syntyy helppo aamupala, välipala tai iltapala.





NEKTARIINIJOGURTTI kahdelle

2 kypsää nektariinia
3 dl maustamatonta jogurttia
ripaus ruokokidesokeria

Poista hedelmistä kivet. Leikkaa nektariinit siivuiksi ja laita siivut kulhoon. Kaada päälle jogurttia. Mausta jogurtti ripauksella ruokokidesokeria.



lauantai 15. kesäkuuta 2013

Vartaassa kypsennettyä naudan ulkofileetä ja nokkosaiolia





Monikäyttöinen villiyrtti - nokkonen. Villiyrttiharrastus on tällä suunnalla vielä alkumetreillä mutta nokkosta sentään yritän hyödyntää ruuanlaitossa mahdollisimman paljon. Nokkonen on erittäin terveellinen eikä sen tunnistamisessa voi erehtyä.

Nokkosta ei kumminkaan kannata kerätä ihan mistä vain. Sillä nokkonen sisältää nitraattia ja pitoisuus riippuu kasvupaikasta. Tätä kasvia ei pitäisi kerätä navettojen läheisyydestä. Kerää nuoria, vasta maasta nousseita nokkosia kokonaisina tai isompien kasvien ylimpiä lehtiä ja latvoja.

Ryöppää nokkoset aina ennen ruokaan lisäämistä tai säilö ne kuivaamalla. Ryöppäyksessä nokkosen lehdet kastetaan kiehuvaan tai lähes kiehuvaan veteen, jolloin nokkonen muuttuu kauttaaltaan syvänvihreäksi. Ryöpätyt lehdet huuhdellaan kylmällä vedellä ja puristetaan kuivaksi. Ryöpätyt nokkoset pyöritetään rullaksi, joka leikataan pieniksi paloiksi. Nokkospaloja voi myös pakastaa myöhempää käyttöä varten.

Nokkosesta ja majoneesista syntyy herkullinen kastike grillatulle lihalle. Kokeile vaikka! Kuka keksii kääriä ulkofileen kääretortun tapaan, viipaloida ja grillata. No Michael Björklund. Ohje löytyy Purtavaa Pohjolasta- kirjasta.






GRILLIVARTAAT neljälle

800 g naudan ulkofileetä
100 g pippurijuustoa esim. mustapekkaa (meillä käytettiin myös homejuustoa)
(suolaa ja mustapippuria)
öljyä

nokkosaioli:
2 dl majoneesia
sopivasti ryöpättyä nokkosta

Käsittele nokkoset, jäähdytä ja hienonna. Sekoita hienonnettu nokkonen majoneesin joukkoon.

Viillä filee auki pitkittäin, niin että se avautuu litteäksi levyksi. Nuiji levy tarvittaessa tasaisemmaksi lihanuijalla. Murentele juusto tasaisesti levylle ja mausta tarvittaessa. Jos käytät pippurituorejuustoa niin mielestäni lihaa ei tarvitse maustaa erikseen pippurilla.



Liha valmiina täytettäväksi


Kääri filee rullalle kääretortun tavoin ja leikkaa noin 1,5 cm:n viipaleiksi. Pujota palat kahteen metalliseen grillivartaaseen niin että ne pysyvät grillatessa koossa.

Valele lihavartaat kevyesti öljyllä. Grillaa pari minuuttia kummaltakin puolelta halutun kypsyysasteen mukaan. Tarjoa nokkosaiolin ja tomaatti-kevätsipulisalaatin kanssa.





 

torstai 13. kesäkuuta 2013

Klassikkoleipä BLT Caesarkastikkeella - Hellmann's majoneesi

Kerrosleipien klassikko - BLT (bacon, lettuce, tomato) lämpenee meidän grillissä (tai pannussa) vähintäänkin muutaman kerran kesässä. Tämä kesäleipä sai maustajakseen suosikkisalaattini kun pääsin blogiringin kautta mukaan grillaamaan amerikkalaistyyppistä rentoa kesäruokaa Hellmann's majoneesia hyödyntäen.






Olen ollut melko rajoittunut valmismajoneesin suhteen. Purkkimajoneesikokeilut on ollut kerta toisensa jälkeen epäonnistuneita. Majoneesin valmistus ei ole suurensuuri vaiva mutta siitäkin huolimatta joskus emulsion valmistus on tuntunut liian työläältä urakalta ja ruokasuunnitelmat on mennyt uusiksi. Mutta nyt Hellmann´s on tuonut markkinoille sen luokan majoneesit, että rohkenen epäillä viitsinkö valmistaa itse majoneesia vähään aikaan.

Hellmann´s majoneesia löytyy niin maustettuna (chili, sinappi ja valkosipuli) kuin maustamattomana, myös laittii. Lisäksi sarjasta löytyy salaatinkastikkeet (caesar, valkosipuli-yrtti, thousand island, hunaja-sinappi ja balsamico).

Itse tehty majoneesi säilyy jääkaapissa maksimissaan kaksi päivää, mutta parhaimmillaan se on heti valmistuksen jälkeen. Sen lisäksi että Hellmann´s majoneesi maistuu majoneesilta se myös säilyy. Purkki säilyy avattuna jääkaapissa noin kuukauden. Eli koko purkkia ei tarvitse käyttää kerralla.

BLT:n voi rakentaa isoon ciabattaan ja leikata pienemmiksi annoksiksi. Toki leivän voi yhtä hyvin rakentaa perinteisempään muotoon vuoka(paahto)leivistä. Itse oikaisin broilerin suhteen ja käytin kaupan grillattua broileria. Vaihtoehtoisesti voi grillata itse pari broilerin rintafileetä. Caesarin tapaan maustetun majoneesin voi korvata Hellmann's Caesar salaatinkastikkeella.









BLT CAESARKASTIKKEELLA JA BROILERILLA Neljälle

ciabatta- leipää
½ grillattu broileri (tai kaksi rintafileetä)
½ pkt pekonia
2-3 kypsää tomaattia
romaine- salaattia (tai muuta mielellään rapeaa salaattia)
parmesanlastuja

caesarmajoneesi:
2 dl Hellmann‘s Real Mayonnaise
2 anjovisfilettä
½ valkosipulinkynsi
½ tl worcester- kastiketta

Aloita kastikkeesta. Kuori ja hienonna puolikas valkosipulinkynsi. Hienonna anjovisfileet. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Huuhdo ja kuivaa salaatti. Huuhdo ja viipaloi tomaatit ohuiksi siivuiksi. Paista/grillaa pekonit rapeiksi ja siirrä ne talouspaperin päälle valumaan. Jos käytät grillattua broileria, leikkaa broilerin puolikas siivuiksi ja paahda siivuihin kaunis pinta. Halkaise ciabatta ja paahda se grillissä/pannussa molemmin puolin.

Lähde kokoamaan leipää. Lisää leivänpohjalle salaattia, parmesanlastuja, pekonia, broileria ja tomaattia. Viimeistele caesarmajoneesilla ja nosta päälle ciabatan kansi. Leikkaa annospaloiksi. Tarjoa heti.








Yhteistyössä Hellmann´s



maanantai 10. kesäkuuta 2013

Late - ikää 1 viikko






Onnen sirpaleita - Meillä on viime aikoina saatu aikaan niin paljon sirpaleita, että alan jo uskoa niiden tuomaan onneen.

Onni on suuntautunut tähän 2.6. syntyneeseen yllätyskaritsaan. Yllätys siitä syystä että tavallisesti meidän karitsat on syntynyt pääsiäisen aikaan ja tänä vuonna ei syntynyt ainuttakaan. Ajateltiin jo, että nyt vietetään välivuotta karitsojen suhteen. Emästä ei arvannut edes puoli tuntia ennen syntymää, että jotain on tapahtumassa. Mutta niin sieltä vain tupsahti erittäin reipas ja isokokoinen karitsa. Kävi kumminkin niin ikävästi, että emältä loppui maito ennen kuin se alkoi edes kunnolla virtaamaan. Tuttipullo onkin ollut viime päivinä ahkerassa käytössä. Nyt kun Late on viikon vanha uskallan jo toivoa, että pojasta kasvaa vielä reipas pässi.







sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Aamiaissämpylät

Jo hieman kuivahtaneet sämpylät kannattaa jatkojalostaa. Lopputulos on aika hyvä :)




AAMIAISSÄMPYLÄT

sämpylöitä (jo hieman kuivahtaneet yksilöt sopivat tähän mainiosti)
juustoa
kinkkua
kananmunia (1 muna per sämpylä)
timjamia tai muuta tuoretta yrttiä

Koverra sämpylään reilu aukko. Tee aukosta riittävän suuri jotta täytteet pysyy reunojen sisällä. Täytä sämpylä juusto- ja kinkkusiivulla ja riko päälle yksi kokonainen kananmuna. Paista sämpylöitä 175 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia kunnes kananmuna on sopivasti hyytynyt. Ripottele päälle tuoretta yrttiä.

Kuivata sämpylän sisukset korppujauhoksi.