perjantai 19. syyskuuta 2014

Maailman helpoin omenapiirakka

Vanhempieni hellässä huomassa kasvavat omenapuut ovat olleet tänäkin vuonna erittäin tuottoisia. Syksy taitaa mennä ihan herkutteluksi.

Tämän helpompaa omenapiirakan valmistus ei enää voi olla. Sekoita pohjan raaka-aineet keskenään, lohko omenat ja paista. Tästä ohjeesta lapsikin innostuu! Tällä kertaa kauhaa heilutti ja omenoita lohkoi meidän perheen 4-vuotias apukokki. Ohje on peräisin rakkaasta köksän kirjasta.

 


 

OMENAPIIRAKKA

2½ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
½ tl soodaa
1 dl sokeria
½ tl vaniljasokeria
2 dl piimää
75 g voita sulatettuna
1 kananmuna

pinnalle:
4-5 omenaa
noin 1 tl kanelia
1 rkl sokeria


Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele piirakkavuoka.

Poista omenista siemenkota ja viipaloi omenat.

Sulata voi. Mittaa kulhoon kuivat aineet ja sekoita ne puuhaarukalla. Lisää kulhoon piimä, voisula ja muna. Sekoita taikina tasaiseksi.

Kaada taikina vuokaan ja lado pinnalle omenaviipaleet.

Ripottele pinnalle kanelia ja sokeria.

Paista piirakka uunin keskitasolla noin 25 minuuttia.












8 kommenttia:

  1. Terveiset leipurille! <3 Tätä piirakkaa meilläkin voitais tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :) Terveisiä myös sinne teille <3

      Poista
  2. Hei! Tein samaista omppopiirakkaa tässä menneenä päivänä. Määrät oli minulla aineissa vähän erilaisia mutta raaka-aineet samat. Olet oikeassa, maailman helpoin omenapiirakka! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Vähennettiin hieman sokerin määrää siitä mitä ohjeessa oli. Makoisaa oli näinkin :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Se on taitava, mutta ollaan me hieman harjoiteltukin :)

      Poista
  4. Ihanan keskittyneen näköinen nuori leipuri! Mikäs sen paremmin tukee oppimista kuin herkullinen lopputulos ja isot kehut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sentään yksi tapa saada tämä työmies viihtymään sisätiloissa :)

      Poista