torstai 9. lokakuuta 2014

Vuohenjuustorisottoa ja paistettua lehtikaalia

Näin lokakuussa kaalivalikoimassa riittää valinnanvaraa. Kerivien kaalien ja kukkakaalien lisäksi Suomessa viljellään kyssäkaalia, lehtikaalia ja ruusukaalia. Monesta kaalista on lisäksi erivärisiä lajikkeita. Kaalit on hinnaltaan edullisia ja niitä kannattaakin hyödyntää ruoanlaitossa nyt monipuolisesti. Kaaleilla on myös hyviä vaikutuksia terveyteen. 

Kotimainen kaalisesonki jatkuu vielä pitkälle syksyyn jopa talveen. Nyt vietetään kaaliviikkoa, joten nautitaan näistä kotimaisista herkuista nyt oikein urakalla!
 







VUOHENJUUSTORISOTTOA JA PAISTETTUA LEHTIKAALIA
4:lle

3 salottisipulia
2 kpl valkosipulinkynsiä
2 rkl voita
2 rkl oliiviöljyä
4 dl risottoriisiä
2 dl valkoviiniä
noin 8 dl kuumaa kanalientä
muutama oksa timjamia
50 g parmesaania
1 rkl sitruunan mehua
100 g pehmeää vuohenjuustoa + lisää tarjoiluun
100 g lehtikaalia
öljyä paistamiseen


Huuhtele ja kuivaa lehtikaalinlehdet. Poista vahva lehtiruoti ja revi lehdet pienemmiksi paloiksi. Pyöritä revittyjä lehtikaalinlehtiä öljytilkassa ja paista ne rapeaksi kuumalla pannulla. Siirrä paistetut lehdet sivuun odottamaan.

Kuori ja hienonna salottisipulit ja valkosipulin kynnet. Kuumenna voi ja öljy kattilassa. Lisää sipulit ja risottoriisi. Kuullota hetki miedolla lämmöllä, kunnes riisi on läpikuultavaa.

Lisää valkoviini ja muutama timjami oksa (poimi timjamioksat pois risoton seasta kypsennyksen loppuvaiheessa). Kun valkoviini on imeytynyt riisin joukkoon, lisää kauhallinen kuumaa kanalientä. Sekoita hyvin, jotta riisin tärkkelys tulee ulos ja rakenteesta tulee kermainen. Anna liemen imeytyä riisiin ja lisää sitten uusi kauhallinen kanalientä. Sekoita hyvin ja hauduta miedolla lämmöllä kunnes kaikki kanaliemi on lisätty ja se on imeytynyt riisiin.

Lisää joukkoon sitruunanmehu, parmesaaniraaste ja vuohenjuusto. Sekoita. Lisää lopuksi rapeat lehtikaalinlehdet ja viimeistele annos vuohenjuustolla. Tarjoa välittömästi.

4 kommenttia:

  1. Ihanan kauniin näköistä, niin kuin sinun kuvasi aina! Saisikohan teinin syömään jo vuohenjuustoa? Viimeksi teini ovelasti nosti edellispäivän raitakastikkeen pöytään, että tämä pitää syödä nyt pois, ottamatta lusikallistakaan. Ollaan jo aika tasavertaisia tässä ruoan ujuttamisessa :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos Merja! Toivotaan, että vuohenjuusto alkaa maistumaan sielläkin :)

    VastaaPoista
  3. Herkulliselta näyttää ja kuulostaa. itse paistoin juuri lehtikaalia valion valkosipulivoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Valkosipulivoi toi varmasti mukavan lisän lehtikaalille. Tuota makuvoita on tullut laitettua viime aikoina vähän joka paikkaan. Maukas uutuus! :)

      Poista