lauantai 8. marraskuuta 2014

Suklaamousse

Jos mieheni olisi suklaan ystävä (niin kuin minä), meillä syötäisiin huomenna isänpäivänä jälkiruoaksi samettista suklaamoussea.







SUKLAAMOUSSE
6-8 annosta

200 g tummaa suklaata
50 g voita
2 keltuaista
½ dl sokeria
2 dl kuohukermaa

Paloittele suklaa teräskulhoon ja lisää joukkoon voi. Nosta kulho kiehuvan vesikattilan päälle. Anna suklaan ja voin sulaa. Sekoita välillä. Nosta kulho kattilan päältä ja jäähdytä suklaa.

Riko keltuaiset pyöreäpohjaiseen teräskulhoon, lisää sokeri ja vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi. Nosta kulho kiehuvan kattilan päälle ja vatkaa vesihauteessa, kunnes seos on vaaleaa, paksua ja kuohkeaa.

Nosta munasokerivaahto kulhossaan esim. jääpaloilla täytettyyn vesiastiaan. Vatkaa kunnes seos on jäähtynyt.

Valuta sulatettu suklaaseos ohuena nauhana keltuaisvaahtoon koko ajan vatkaten.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja sekoita varovasti nostellen suklaavaahtoon. Jaa seos annosmaljoihin ja nosta pariksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään. Jos haluat pursotettavan moussen, nosta suklaavaahto kylmään vähintään puoleksi tunniksi. Vatkaa suklaaseos kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella tai yleiskoneella. Pursota suklaavaahto annosmaljoihin ja nosta hetkeksi jääkaappiin jähmettymään.

Vinkki! Helppoon suklaamousseen ei tarvita kuin kaksi raaka-ainetta. 2 dl kuohukermaa ja 100 g tummaa suklaata. Mittaa kerma kattilaan ja lisää joukkoon paloiteltu suklaa. Kuumenna miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes suklaa on sulanut. Nosta seos jääkaappiin jäähtymään vähintään 30 minuutiksi. Vatkaa jäähtynyt seos vaahdoksi ja lusikoi/pursota vaahto annosmaljoihin.

2 kommenttia:

  1. Meillä menee roolit ihan toisinpäin. Tällä olisi siis helppo ilahduttaa miestä - kahdella raaka-aineella.

    VastaaPoista