tiistai 12. huhtikuuta 2016

Maailman parhaat kalapullat





On aika paljon luvattu kun kehun tätä kalamurekemassaa oikotieksi maailman parhaisiin kalapulliin, mutta se on totta. Jos omistat lihamyllyn, niin kalaa kannattaa jauhaa kerralla isompi määrä ja järjestää talkoot kalapullien parissa. Kalamassan voi jauhaa myös monitoimikoneella tai ihan hätätapauksessa sauvasekoittimella. Tällä samalla ohjeella valmistuu myös kalapihvit.

Hauki tunnetaan ikävistä ruodoista, mutta niiden poistaminen on pieni vaiva verrattuna siihen suureen makuelämykseen, mitä herkullinen hauki saa aikaan. Jos ruotojen poistaminen jää vaiheeseen, niin haukifileet kannattaa jauhaa useampaan (2-3) kertaan, jotta vältytään ikäviltä ruodonpätkiltä.






KALAPULLAT

1,2 kg haukea fileoituna
600 g lohta fileoituna
2 dl kuohukermaa
4 kananmunaa
1 dl perunajauhoja
1 dl ruohosipulia
0,5 dl tilliä
½ sitruuna (mehut puristettuna)
3 tl suolaa
1 tl valkopippuria rouhittuna
voita paistamiseen

Jauha ruodottomat kalapalat lihamyllyssä. Lisää joukkoon muut ainekset ja sekoita tasaiseksi.

Paista murekemassasta kalapihvejä tai kalapullia. Pihvit valmistuu siististi lettupannulla tai tavallisella pannulla rengasmuottia apuna käyttäen. Kalapullia valmistaessa pyörittele kostutetuin käsin golfpallon kokoisia pullia. Kalamurekemassasta saa pyöreämpiä kalapullia jos pallot pyörittelee karkeassa leipärouheessa ennen paistoa. Valmiita kalapullia ja -pihvejä voi hyvin myös pakastaa.

8 kommenttia:

  1. Kalapullat on kyllä hyviä! Pitäis viitsiä tehdä useammin, mutta jotenkin se vaan jää... Samoin kuin kalastamisen aloittaminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina on hyvä syy aloittaa kalastaminen ;) Järvikalan saatavuus on onneksi parantunut viime aikoina ja jopa meidän lähikaupasta saattaa löytää haukifilettä :)

      Poista
  2. Jo monta kevättä on haaveiltu haukimurekkeesta, jospa tänä keväänä saisi aikaiseksi. Pianhan sitä haukea on taas katiska väärällään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekisi niin jo mieli heittää katiska rantaveteen, mutta vielä joutuu hetken odottamaan ettei jäät riko katiskaa. Keväthauki on kyllä ihanaa!

      Poista
  3. Herkullisen kuuloiset kalapullat! Hyvä vinkki tuo leivittäminen, mun kalapullista tinkii tulemaan litteähköjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Massa on kyllä niin pehmoista, että usein ne pullat on litteitä, mutta eipä se niiden makua pahenna. :)

      Poista
  4. Oijoi, tätä on pakko kokeilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahva suositus! Teki näistä sitten pullia tai pihveä niin herkullisia on!

      Poista