sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Raparperipiirakka




Kaivoin taas Mysi Lahtisen reseptit esiin, kun halusin testata tänäkin vuonna jotain uutta raparperipiirakkaa. Jotenkin arvasin, että Mysin arkistoista löytyy etsimäni ohje ja siellähän se. Hieman epäilin piirakkapohjaa, johon ei tullut sokeria lainkaan - voita senkin edestä. Valmiin piirakan äärellä epäilys kumminkin katosi. Täytteen makeus riitti mainiosti pohjalle asti. Kauan odotettu raparperikausi on taas täällä!


MYSI LAHTISEN RAPARPERIPIIRAKKA

300 g vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl kardemummaa
½ tl leivinjauhetta
200 g voita
½ dl vettä
½ dl kermaa

1 litra pieniä raparperipaloja
1 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
1 rkl hunajaa
2 rkl perunajauhoja

kananmuna piirakan voiteluun

Anna raparperipalasten mehustua sokerin, vanilliinisokerin ja hunajan seurassa kulhossa sillä aikaa kun valmistat taikinan. Sekoita palasia välillä.

Mittaa taikinakulhoon jauhot, suola, kardemumma ja leivinjauhe. Sekoita ne hyvin keskenään ja lisää paloiteltu voi joukkoon. Nypi ainekset muruiksi. Lisääkylmä vesi ja kerma ja sekoita ne jauhonyppimykseen. Älä vaivaa, sillä silloin taikinasta tulee sitkeää ja kovaa. Pistä taikina leivinpaperiin käärittynä jääkaappiin lepäämään noin tunniksi.

Voitele sellainen kakkuvuoka, josta voi irroittaa reunan. Painele kaulittu taikina vuokaan ja nosta reunat laidoille.

Ripottele perunajauhot siivilän läpi raparperikulhoon ja sekoita. Perunajauho saostaa mehun mukavasti. Kaada täyte vuokaan.

Käännä reunukset piirakan reunoille ja rypytä sievästi. Voitele reunus vatkatulla kananmunalla. Paista piirakkaa 225-asteiseksi lämmitetyssä uunissa 30-40 minuuttia.

Tarjoa piirakka kermavaahdon tai vaniljajäätelön kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti