lauantai 5. marraskuuta 2016

Itse tehdyt levitteet leivälle




Talvikausi on alkanut, joten höyryävät keitot ja pitkään haudutetut pataruoat lämmittävät nyt mukavasti. Höyryävän lautasen viereen sopii mainiosti tuore leipä, jolle sipaistaan kerros herkullista levitettä voin sijaan. Terveellisempi porkkanalevite ja vähemmän terveellinen fetalevite sopivat käytettäväksi sekä yhdessä että erikseen.


PORKKANALEVITE

3-4 porkkanaa
vettä
50 g voita
½ dl  tuoretta rakuunaa
½ dl  tuoretta persiljaa

Kuori ja paloittele porkkanat. Keitä porkkanapalat kypsiksi vedessä. Kaada keitinvesi pois ja anna porkkanoiden jäähtyä. Lisää jäähtyneiden porkkanoiden joukkoon huoneenlämpöinen voi ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää joukkoon hiennonnetut yrtit ja sekoita. Anna maustua viileässä.


FETALEVITE

220 g  fetajuustoa
1 rkl raastettua sitruunan kuorta
2 rkl sitruunamehua
1 valkosipulinkynsi, hienonnettuna
6 rkl oliiviöljyä
tuoretta timjamia

Yhdistä feta, sitruunan kuoriraaste ja mehu, valkosipulinkynsi ja oliiviöljy ja sekoita tasaiseksi sauvasekoittimella. Lusikoi levite kulhoon ja lorauta pintaan hieman oliiviöljyä. Ripottele päälle tuoretta timjamia.

14 kommenttia:

  1. Herkullisen kuuloiset levitteet! Erityisesti kiehtoo tuo porkkanalevite.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihanaa! Poimin siihen oman maan viimeiset porkkanat ja maku oli kyllä ihanan raikas ja maukas!

      Poista
  2. Fetalevitettä olenkin tehnyt, timjami on ihanaa fetan kanssa :) Itse olen lisännyt vielä siihen vähän hunajaa tasapainottamaan fetan suolaisuutta. Porkkanalevite kuulostaa myös tosi kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, täytyykin testata tuota hunajan lisäämistä!

      Poista
  3. Porkkanalevite onkin ihan uusi tuttavuus, ihana idea ja kuulostaa herkulta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana ja raikas, kannattaa kokeilla! 😊

      Poista
  4. Onko nuo leivät sinun itse tekemiä? Hienoja! Saako reseptiä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen ihan hurahtanut tähän juurileivontaa, ohjeita tulossa myös blogiin! :)

      Poista
  5. Mä olen hurjan huono näissä itsetehdyissä levitteissä, paitsi kun avokado on sopivan kypsä muussattavaksi. Onko avokado ja suola yhteensä levite :D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin, myös avokado ja suola on yhteensä levite! :)

      Poista
  6. Hienoja hämähäkkileipiä! Ja levitteetkin vaikuttavat herkuilta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä oli pyhäinpäivänä pikkujoulut/halloween, joten leivät sai teemaan sopivan ulkoasun :)

      Poista
  7. Porkkanalevite kuulostaakin hieman erilaiselta! Ihania myös nuo leivät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on ihanaa! Ja toimii kivasti tuon fetalevitteen kaverina.

      Poista